jari mäki-korte

Bob Geldofina maailmalla paremmin tunnettu The Boomtown Rats-yhtyeen laulusolisti Robert Frederick Xenon Geldof tuli aikanaan suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 1979 julkaistulla hitillään I don´t like Mondays, jonka aihe tuntui nyt sopivan ajatuksiini, kuin hajuvesi lihapullaan. Niin… tätä kolumnia kirjoittaessa oli maanantai ja kaikki tuntui menevän täydellisesti pieleen. Kiukuttelin mielessäni jo heti aamulla, kun kukaan ei suostunut parittelemaan kanssani: mikään ei ole niin tylsää kun istua yksin keittiön lattialla parittelemassa, kun meilläkin noita parittomia sukkia on toista muovikassillista.

Iltapäivään mennessä sukkasäkki oli vihdoin saatu järjestykseen, kun marssin iloisena kohti kaupungin valtuustosalia. Iloisuuteni on kuitenkin nopeasti tiessään, kun kaupungintalon ala-aulassa törmään mahdollisuuteen äänestää ennakkoon presidentinvaalien toisella kierroksella. Olin jo ehtinyt unohtaa, että kaikilla tuntuu nyt olevan hirveä pressahätä, kuten Kotiteollisuus-yhtyeen Jouni Hynynen asian ilmaisee. Onnistun kuitenkin vielä tällä kertaa ohittamaan ennakkoäänestyspisteen ja sain näin muutaman lisäpäivän aikaa harkita, meneekö oma ääneni pesunkestävälle porvarille vai humaanihomolle puistoporvarille. Sukkasäkin jäljiltä takaisin saatu oloisuuteni oli kuitenkin tiessään ja nyt harkinta-aikaa lopulliseen äänestyspäätökseen tarvittiin viimetippaan saakka. Onko vihreä näissä oloissa lähempänä punaista, kun sininen, mietin?

Tätä kirjoittaessa oli siis maanantai ja kello lähenteli neljää. Olin varautunut tekemään myöhemmin kuudelta alkavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen koskien työkavereideni esille ottamaa epäkohtaa kaupungin venesatamissa. Tulin kuitenkin kunnallistoimikunnan jo edellisenä päivänä siunaaman esitykseni kanssa torpatuksi jo valtuustoryhmän kokouksessa, koska teknisessä lautakunnassa istuvien tovereiden taholta kävi ilmi, että valtuustoaloitteessani esille nostamani asia tullaan joka tapauksessa käsittelemään jo seuraavassa lautakunnan kokouksessa osana jotain laajempaa suunnitelmaa. Jouduin siis taas pettymään, vaikkakin ymmärrän, ettei keskeneräisiä asioita kannata lähteä sormeilemaan.

Mutta miten olisin voinut tietää asian olevan jollain lailla mukana lautakunnan tulevalla agendalla. Ainakaan tätä kirjoittaessa kaupungin nettisivuilta ei kyseisen lautakunnankokouksen esityslistaa ollut vielä luettavissa. Pääasia kuitenkin on, että tekemättä jääneen valtuustoaloitteen epäkohtaan saadaan joku ratkaisu edes jotain vaikutuskanavaa pitkin. Jäin vain miettimään, olisiko sittenkin pitänyt juntata aloite valtuuston kautta lausuntokierrokselle, koska nyt on uhkakuvana, ettei asiaan saada selkokielistä vastausta ongelman esille ottaneille työkavereilleni. Jos näin käy, voin syytää vain itseäni.

Ettei nyt menisi vallan surkeuden ruikuttamiseksi, palaan ”Bob” Geldofiin. Sen lisäksi, että hän on loistava lauluntekijä, on näyttelijänkin uraa kokeillut Geldof myös nerokas poliittinen aktivisti, joka on kunnostautunut erityisesti toiminnastaan Afrikan köyhien ja nälkää näkevien puolesta. Vuonna 1984 hän kirjoitti ja sävelsi yhdessä Ultravox-yhtyeen Midge Uren kanssa kappaleen “Do They Know It’s Christmas?”. Laulusta tehtiin single, joka nousi Englannin kaikkien aikojen myydyimmäksi singlejulkaisuksi. Levyn kaikki tuotot menivät hyväntekeväisyyteen. Kaikki varmasti muistavat myös Geldofin vuonna 1985 järjestämät jättiläismäiset Live Aid-hyväntekeväisyyskonsertit ja vuoden 2005 Live 8-hyväntekeväisyyskonserttien sarjan.

Asiayhteydessä mieleeni nousee edelliseltä vuodelta eräs pienempi tempaus, kun järjestimme itse Raumalla hyväntekeväisyyskonsertin, jossa esiintyi Hanna Pakarinen. Oli todella mukavaa, kun on saanut olla mukana valmistelemassa jotain hyvään tähtäävää. Hyvään tähtäävää voisi olla myös toimiminen kaupunkien ja kuntien valtuustoissa, eli nyt vaan rohkeasti kaikki tämänkin kolumnin lukijat asettumaan ehdolle. Jollet tiedä miten ehdokkaaksi hakeudutaan, minä autan kernaasti.

Jari Mäki-Korte

Voi veljet! Muutama minuutti on jo ehditty viettää tätäkin tuhanteen tulimmaiseen turskattiin mielessäni kuvattua päivämäärää. Olin jo jopa ehtinyt pakata kynteni kirjekuoreen pappilaan lähetettäväksi viitteellä, että nimeni voi vetää ylitse.

Täällä sitä kuitenkin edelleen ollaan. Elossa ja potkii. ”Sikses ihan chanti fiilis, kun en kaikista ennakkoluuloista huolimatta tarvitsekaan vielä rollaattoria”.

Tulikohan sitä taas tuhlattua sukupolvien säästöt ihan turhaan yksissä ainoissa yksinäisissä juhlissa? Haukuin muutaman viime päivän aikana lyttyyn kenet voin ja suutelin ketä sain. En halunnut jäädä ilman synninpäästöä. Kylän pappi antoi minulle ilmeisesti etusijan, koska odottavia äitejä ja vastasynnyttäneitä ei ollut lähimaillakaan. Pappiparka joutui viettämään viimeiset kolme päivää ja kolme yötä rippituoliin naulittuna, kunnes ei enää pystynyt sulattamaan enempää syntejäni vaan pyörtyi.

Keskiyö kuitenkin koitti ja edellinen elämäni sen ikäisenä päättyi, valmistauduin kuolemaan. Jumalan viha oli kasvanut mielessäni kuin ”oottiongen” tuoman saaliin turha venttailu, enkä enää epäillyt etteikö viimeisen tuomion hetki koittaisi. Jopa rakastettu koirani kuunteli henkeään pidätellen, silmät kiinni ja hampaat yhteen puristettuna, kun kirkon kellot lyövät kaksitoista kertaa. Kaikki meillä olimme varmoja, että kaikki tämän karhunkaatajan elämässä päättyisi. 

Hahaa… Niin ei käynytkään. Uusi elinvuosi alkoi hetki sitten ja menee jo muina miehinä menojaan. Elää kituutan edelleen suositulla Sampaanalan alueella naapurustossa asuvien siveydensipulien pettymykseksi. He kai odottivat, että matkani syntisenä päättyisi jonnekin kauas paratiisista. Olemme asian kanssa sinut ja funtsaamme, ettei elämä täällä kyläpahasessa sittenkään ole hassumpaa kun asiaa tarkemmin ajattelee.

Pukki ei siis ainakaan vielä tuonut Helmi-haukun omalle rakkaalle ihmiselle, nyttemmin karhunkaatajana tunnetulle anarkistille rollaattoria. Pelle Miljoona Unitedin tuore Avara maa -albumi sen sijaan kopsahti aamukahvipaketin kanssa sänkyyn tyynyn vierelle. Niitä kun onnistuin väistämään, huomasin sieltä hieman pienemmän metelin saattelemana laskeutuneen myös Wild Lapland Productsin Microfleece alusasun.

Niin, että joskos teillä, hyvät lukijat, tänään 19.10. sattuu olemaan jotain ohikulkua täällä suositulla Sampaanalan alueella, piipahtakaapa katsomassa, istuuko uudet raappahousuni. Samalla voitte muodostaa itsellenne edes jonkinlaisen kuvan siitä, onnistunko puhaltamaan kaikki kaksikymmentäviisi kynttilää (taas kerran) yhdellä kertaa. Kakkuja varasin kaksi, koska yhteen kakkuun kynttilät luultavasti eivät enää mahtuisi.

Terv: Vanha Käpy

Lauantai-ilta. Ollaan torkuttu sohvalla viltin alla ja katsottu naapurin pojan kanssa Walt Disneyn Mikki Hiiri-leffaa. Pienen vieraamme on kohta aika lähteä kotiin, sillä siellä odottaa suuri räiskäletorni. Toinen naapurimme lämmittää saunaa ja hiukan etäämmällä asuvan naapurin perhe on lähtenyt koiransa kanssa iltakävelylle. Elämä kulkee seesteisellä radallaan mutta meidän perhe valmistautuu lähtemään yöksi töihin. Väsyttää.

Vaimo on lähdössä yököksi hoitoalan yritykseen ja itselläni on edessä toivottavasti rutiininomainen käyttömiehen pesti paperikoneella. Joudummekohan tänä yönä jakamaan jonkun puuttuvan pelinappulan hommat vai tuleeko koko työryhmä töihin? Mieltäni askarruttaa myös kysymys siitä, tuleeko tänä yönä joku ammattikoululainen työssäoppimaan? Ei tule ja syykin on selvä: Raumalla paperialalle ei ole kolmeen vuoteen hakeutunut ensimmäistäkään opiskelijaa.

Metsäteollisuusalan vetovoima on kadottanut houkuttelevaisuutensa pitkälti siksi, että maailmanlaajuinen ylikapasiteetti ja kiristynyt kustannustehokkuuden tavoittelu on pakottanut omistajia tehostamaan tehtaiden toimintaa muun muassa vähentämällä henkilöstöä ja sulkemalla ”kannattamatonta” tuotantoa. Sopii tietysti kyseenalaistaa, onko syyksi väitetty ylikapasiteetti todellista ja onko kapasiteetin vähentäminen kilpailuasemien parantamiseksi ollut vastuullista toimintaa. Niin tai näin, mutta olen joka tapauksessa hiukan huolestunut alan vetovoimaisuuden katoamisesta.

Vaikka paperialalta onkin viime aikoina kadonnut iso määrä työpaikkoja, huoli alan vetovoimaisuuden katoamisesta on mielestäni perusteltua. Lakisääteiset henkilöstösuunnitelmat nimittäin osoittavat, että mittavista ”henkilöstön siivoustalkoista” huolimatta lähivuosina jää edelleenkin suuri joukko ihmisiä eläkkeelle. Olen huolestunut myös siitä, etteivät yritykset ota riittävällä tavalla vastuuta irtisanotuista työntekijöistään. Myös yritysten on oltava mukana rakentamassa irtisanotuille työntekijöille siltaa työstä työhön. Vielä tulee sekin aika, että valmiiksi osaavaa ammattihenkilöstöä ei ole saatavilla.

Mitä tulee teollisuusalojen tulevaisuuteen, toivon ja uskon, että tekeillä oleva teollisuuspoliittinen ohjelma johtaa perusteollisuuden säilymiseen Suomessa. Tämä edellyttää poliittisia päätöksiä muun muassa panostuksina logistiikkaratkaisuihin ja kohtuuhintaisen energian sekä raaka-aineiden saatavuuteen. Ennen kaikkea teollisuuspoliittisen ohjelman toteuttaminen kuitenkin edellyttää työnantajien aitoa sitoutumista ohjelmaan. Uhkakuvana nimittäin on, että teollisuusyritykset kyllä poimivat kaikki mahdolliset synergiaedut, mutta siirtävät siitä huolimatta tuotantoaan globaalimpaan ympäristöön.

Koska teollisuusalojen tulevaisuuden turvaaminen edellyttää poliittisia päätöksiä, luulisi asiaa helpottavan se tosiasia, että ammattiliitot ja työnantajat ovat yksimielisiä yhteiskuntavaikuttamisen merkityksestä. Nyt on vain saatava poliitikot aidosti ymmärtämään perusteollisuuden merkitys kotimaiselle kansantaloudelle.

Palataanpa vielä lyhyesti prosessiteollisuusalan vetovoiman katoamiseen. Toisen asteen koulutuksessa asian eteen on tehty korjausliikkeitä niin, että perinteinen paperialan koulutus on laajennettu prosessiteollisuuden perustutkinnoksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koulutusta voidaan hyödyntää prosessiteollisuudessa laajemminkin. Prosessinhoitajathan työskentelevät kemiantekniikkaa hyödyntävissä tuotantoprosesseissa, joissa paperiteollisuuden tuotteiden lisäksi valmistetaan esimerkiksi peruskemikaaleja, maaleja, pesu- ja puhdistusaineita sekä öljynjalostuksen tuotteita.

Kun alan vetovoima toivottavasti saadaan koulutuksen muuttamisella takaisin ja sitä kautta niitä työssäoppijoitakin taas palaa tuotantolaitoksiin, vetoan työnantajiin, että sallivat työssäoppimisen vuorotyönä myös alle kahdeksantoistavuotiaille. Aivan kaikki työnantajat eivät ole tähän aikaisemmin suostuneet, mutta mitään lainsäädännöllistä estettä asialle ei ole niin kauan, kun kyseessä ei ole työsuhde.    

 Jari Mäki-Korte

Kirjoittaja on raumalainen paperimies ja SAK:n Satakunnan aluetoimikunnan jäsen

Oslo toipuu hiljalleen hirveän pommiattentaatin ja viattomiin nuoriin kohdistuneen terrori-iskun jäljiltä. Surutyö Norjassa tulee kuitenkin jatkumaan vielä pitkään. Hirmuteot olivat isku oikeusvaltiota, demokratiaa ja solidaarisuutta vastaan. Kuinka joku voi tehdä tuollaista?

Viimeaikaiset uutiset ovat muutenkin olleet varsin masentavia: Lontoo liekeissä, Itä-Afrikan nälänhätä tappaa tuhat ihmistä päivässä, Ammattiyhdistysaktiivi tapettiin Brasiliassa, Somalian nälänhätä pahenee, Irakissa taas tuhoisa pommi-isku. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Minullakin oli tilaisuus reilut pari viikkoa sitten piipahtaa Oslossa ja siellä näkemäni hävitys sekä massiivisiin mittasuhteisiin paisuneet surukukitukset viimeaikaisten muiden huonojen uutisten ohella vain vahvistivat ajatusta siitä, että pitkäjänteinen työ valitsemallamme tiellä paremman huomisen puolesta on tarpeellista ja hyödyllistä. Turvallisuus, oikeudenmukaisuus, myötätunto ja kaikkinainen laillisuuden periaate ovat arvoja, joiden eteen pitää edelleen tehdä lujasti työtä. Ihmisten on opittava erottamaan hyvä pahasta ja yhdessä sovittuja sääntöjä on noudatettava. Kaikki tämä on mahdollista toteuttaa vain demokratian keinoin.

Anders Behring Breivikin hirmutekojen jälkeen Norjan kuningas Harald V kannusti kansalaisiaan pois pelon tieltä muun muassa rohkaisemalla heitä liittymään poliittisiin puolueisiin ja hyvää tekeviin järjestöihin. Mielestäni kuninkaan oivallus oli loistava ja siitä kannattaa ottaa mallia myös kotimaassa. Kannustankin nyt kaikkia tämän kolumnin lukijoita menettelemään Norjan kuninkaan neuvomalla tavalla ja autan mielelläni valitsemaan tarkoitukseen sopivia yhdistyksiä.

En väitä, etteikö omissa oloissamme olisi kosolti parantamisen varaa, mutta monessa muussa maassa asiat ovat vielä paljon huonommin. Asioiden parantamiseen tarvitaan demokraattista päätöksentekoa, mutta myös voimakasta ja demokraattista ammattiyhdistysliikettä, joka on osa toimivan kansalaisyhteiskunnan kulmakiveä. Politiikan ja talouselämän päätöksentekijöihin tulee pystyä globaalillakin tasolla vaikuttamaan myös työelämän näkökulmasta.

Äskeisessä lauseessa kiteytyikin mukavasti syy siihen, miksi minäkin olen hakeutunut mukaan marras-joulukuun vaihteessa toteutettavalle talkoomatkalle Uruguayihin. Matkan toteuttaa Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ry, jonka tehtävänä on parantaa ay-toiminnan edellytyksiä maailmassa.

Tätä kirjoittaessa ei vielä ollut tarkkaa tietoa siitä, mihin solidaarisuustyömme Uruguayssa kohdentuu. Toivon kuitenkin tulevan hankkeemme parantavan sikäläisten yhteistyökumppaniemme, keitä he sitten ovatkin, toimintakykyä osana maailmanlaajuista edunvalvontaa muun muassa työvoiman halpamyyntiä, lapsityövoiman väärinkäyttöä ja vaarallisia työoloja vastaan.

Osallistumiseni SASK:n talkoomatkalle lienee julkista tietoa, joten mene ja tiedä, vaikka olisin ollut mukana Norjan hirmuteot tehneen Breivikin listalla. Paperimiehenä minua mietityttää tieto esimerkiksi siitä, että Eteläisen Amerikan maat, joihin myös Uruguay lukeutuu, ovat paperinkulutuksen kasvualuetta.

Vaikka kansainväliset sellu- ja paperiyritykset ovatkin luoneet alueelle työpaikkoja, sikäläiset ay-järjestöt eivät ole vielä todellisia neuvottelukumppaneita yrityksille johtuen luultavasti siitä, että sikäläinen ay-kenttä on poliittisesti melko hajanainen ja lainsäädäntö kehittymätöntä. Jospa jotenkin voisin olla mukana parantamassa sielläkin toimivien työntekijöiden perusoikeuksien toteuttamista vaikkapa opastamalla heitä kansallisten alakohtaisten työehtosopimusten merkityksestä.

Vieraskielisellä otsikolla yritin houkutella lukijat pohtimaan ajatusta toverillisesta tervehdyksestä solidaarisuudelle. Sinä päätät, miten siinä onnistuin.

Jari Mäki-Korte

Kirjoittaja on raumalainen paperimies ja SAK:n Satakunnan aluetoimikunnan jäsen

SAK:n 18. edustajakokous oli ja meni. Suomen suurimman palkansaajakeskusjärjestön seuraavaa viittä vuotta leimaa nyt kokouksessa useiden puheenvuorojen kautta jalostunut ja muutaman äänestystenkin kautta hyväksytty tavoiteohjelma-asiakirja Oma työ, yhteiset oikeudet.

Pidän kolmepäiväisessä kokouksessa laadittua tavoiteohjelmaa hyvänä, mutta samaan hengenvetoon joudun puheenjohtaja Lauri Lylyn tavalla toteamaan, että vahvakaan järjestö ei pysty yksin muuttamaan maailmaa vaan mukaan tarvitaan kaikkia vastuullisia tahoja maan hallituksesta eduskuntaan ja työnantajiin. Edellisistä eduskuntavaaleista on kuitenkin vasta niin vähän aikaa, että noiden edellä mainittujen tahojen vastuullisuuden mittaamisesta ei tässä vaiheessa voi sanoa juuta, ei jaata: Jos hallituksen muodostaminenkin on noin vaikeaa, mitenkähän mahtaa hallitusohjelman toteuttamisen kanssa käydä?

Niin tai näin, mutta Suomen suurimman palkansaajakeskusjärjestön on kyettävä rakentavaan yhteistyöhön maata kulloinkin hallitsevan poliittisen eliitin kanssa silläkin uhalla, että perinteisten työväenpuolueiden (ainoiden oikeiden sellaisten) taholta on joskus esitetty kritiikkiä SAK:n kumartelusta porvariston suuntaan. Yhteistyötä on tiivistettävä myös muiden keskusjärjestöjen kanssa. Esimerkiksi luottamusmiesten toimintavalmiuksia voisi jatkossa kehittää vaikkapa yli keskusjärjestörajojen tapahtuvalla yhteisellä koulutuksella. Tästä saattaisi löytyä lääke myös taloudeltaan kuralla olevien työväenopistojen pystyssä pysymiseen. Joku ratkaisu niihinkin on löydyttävä.

Äskeisestä aasinsiltana päästäänkin helposti siihen, että uusia nuoria ay-vaikuttajia pitää kasvattaa ja tukea. Edustajakokouksessa käytettyjen puheenvuorojen pohjalta saattoi havaita, että oikeanlaista tahtotilaa kyllä löytyy vanhemmiltakin körmyiltä ja salissa olikin ilahduttavan paljon nuoria. Nuorilla riitti asennetta ja uskon, että muutoksen tuulet puhaltelevat. On kuitenkin turha kuvitella, että työväenopistojen tyhjillä käytävillä haahuileminen kannustaa kovinkaan paljoa yhä hurjempiin suorituksiin.

Suomen elinkeinorakenteet ovat muuttuneet vientituloja tuovan työn vankalta pohjalta yhä enemmän palveluja tarjoavien elinkeinojen suuntaan. Kun huomioi maassa vallitsevat ikärakenteet, ei ole ovinkaan vaikeaa arvailla, millä konsepteilla työnantajat haasteeseen vastaavat. Ammattiyhdistysliike on aina joutunut taistelemaan oikeuksiensa puolesta ja haasteita siis varmasti riittää myös tulevaisuudessa. Vaaleissa ”duunaripuolueet” ovat saaneet liian usein turpaansa ja muun muassa sen seurauksena Elinkeinoelämän keskusliitto EK on alkanut saada turhankin tiuhaan tahtiin kapuloita palkansaajien rattaisiin. Kapuloita rattaisiin jopa siinä määrin, että välillä on tullut kyseltyä itseltään, onko SAK:lla enää neuvottelukumppania. Sanelukumppani kylläkin löytyy.

Lähes kaikki noin 270 kokousedustajaa olivat saapuvilla Tampereella jo SAK:n edustajakokouksen avausta edeltäneenä iltana, jolloin epävirallisissa tampuurikeskusteluissa alkoi vähitellen hahmottua niin sanotut suuret kysymykset, joihin kokouksessa tullaan pomminvarmasti ottamaan kantaa. Ei ollut vaikeaa arvata, että tapetille nousee ainakin kysymykset SAK:laista väkeä jo vuosikymmenet puhuttaneet kysymykset aluetoiminnan ja lehtien asemasta. Verkottumisen lisäksi tällaisten epävirallisten iltakeskustelujen merkitystä ei pidä vähätellä, ne vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luovat uskoa joukkovoiman olemassa oloon. Kaikkihan olemme saaneet havaita, miten esimerkiksi lakko-oikeutta, yleissitovia työehtosopimuksia ja ammattiyhdistysjäsenmaksun verovähennysoikeutta on yritetty murentaa. Se kun nyt vaan ei kerta kaikkiaan käy!

SAK:n edustajakokouksessa kuultiin arvovaltaisten henkilöiden tervehdyspuheenvuoroja. Esimerkiksi Tasavallan presidentti Tarja Halonen loi SAK:n edustajakokousele pitämässään tervehdyspuheessa uskoa ammattiyhdistysliikkeen tulevaisuuteen nostaen hänkin esiin monta epäkohtaa. Maailmasta on tullut yhteinen kylämme, jossa sananvapaus ja yhdistymisvapaus ovat välttämättömiä edellytyksiä edistykselle. Halonen muun muassa totesi, että valtioiden väliseen epäterveeseen kilpailuun työoloilla ja työehdoilla tarvitaan valtioita, työntekijöitä ja työnantajia. Hitusen rohkeampaa kantaa olisin kuitenkin odottanut presidentiltämme maassamme meneillään oleviin hallituskuvioihin.

Jari Mäki-Korte

Kirjoittaja on raumalainen paperimies ja SAK:n Satakunnan aluetoimikunnan jäsen

Paperiliiton hallitus on aikanaan nimennyt Paperiliitto-lehdelle vakituisen lehtiavustajaryhmän, jossa minullakin on etuoikeus olla mukana. Ryhmää käytetään avustajatehtäviin tarpeen mukaan, mutta esimerkiksi työehto- ja työmarkkina-asioita tai vaikkapa paperiliittolaisia arvoja ja paperiliiton jäsenistön vapaa-aikaa käsitteleviä juttuja voi tarjota lehden julkaistavaksi myös itseohjautuen. Tällä kertaa kuitenkin sain liittolehden pääasialliselta toimittajalta pyynnön, jota luultavasti en kykene hoitamaan: Minua pyydettiin tiedustelemaan, suostuisiko joku työtoveri pitämään kymmenen vuorokauden ajan päiväkirjaa työpäivästään, vapaa-ajastaan ja levostaan.

Mielenkiintoista, mutta vapaaehtoisia näyttäisi olevan tosi vaikea löytää. Päiväkirjan pitämisen tarkoituksena olisi ollut selvittää osana isompaa juttusarjaa, minkälaisia vaikutuksia vuorotyöllä on henkilön uneen, perhe-elämään ja terveyteen sekä muun muassa sitä, minkälainen työaika olisi ihmisen fysiikan kannalta hyvä ja mikä muuttuisi, jos työpäivä pitenisi esimerkiksi kymmeneen tai kahteentoista tuntiin.

Kuten jo totesinkin, tuo edellä kuvattu tehtävä taitaa nyt jäädä tekemättä, ellen sitten itse ala pitää päiväkirjaa omasta elämästäni. Juuri tällä hetkellä kalenterini kuitenkin on tie monettako viikkoa siinä määrin täynnä, että oma tilanteeni ei ehkä antaisi aivan oikeaa kuvaa niin sanotun normaalin vuorotyöntekijän jaksamisesta. Asian pohdiskelu antoi kuitenkin aiheen tälle kolumnille ja aloin vähitellen ymmärtää, että monet asiat voisi hoitaa myös huomattavasti totuttua tehokkaammin. Miksen esimerkiksi kanna läppäriä mukana kokouksissa, joissa toimin sihteerinä: samalla vaivalla pöytäkirjat voisi naputella kuntoon jo kokousten kuluessa, mutta nyt paukutan niitä puhtaaksi vasta kotona ja muija kiukuttelee, kun tartun imuriin tai tiskivuoreen lähinnä satunnaisesti.

Olisi myös mahdottoman mukavaa, jos ajankäytön priorisointi olisi edes hiukan ohjatumpaa myös esimerkiksi kokousten koollekutsujien ja puheenjohtajien taholta. Tänäänkin istuin opetustoimen virastolla suunnilleen neljä tuntia, vaikka varsinaiseen kokoukseen käytettiin aikaa vain pari tuntia. Ennen varsinaisia kokousasioita pidettiin tietysti ryhmäpalaveri, kuten asiaan kuuluu mutta tällä kertaa ennen kokouksen avaamista kuultiin myös melko pitkä esittelijöiden alustus käsittelyyn tulevista asioista. Eipä silti, esittelyt olivat kyllä tarpeenkin mutta silti lautakunta palautti kaksi asiaa yksimielisesti uudelleen valmisteluun. Vuorotyön kannalta oli onni, että ei sattunut olemaan iltavuoro. Kaupunkihan maksaa ansiomenetykset pöytäkirjaan merkittyjen aikojen perusteella sillä lisäyksellä, että mennen tullen korvataan kohtuullinen siirtymisajan palkka. Tämän takia on tullut jo aika monta kertaa takkiinkin.

En nyt osaa sanoa lohduttaako tämä minua yhtään, mutta on tuota ajankäytön priorisointiongelmaa näköjään muillakin järjestöaktiiveilla. Esimerkiksi SAK:n Rauman paikallisjärjestö ry:n ja SDP:n sekä Vasemmistoliiton Rauman kunnallisjärjestöjen yhteinen vappujuhlatyöryhmä oli niin kiireinen, että kokoukset pidettiin yhtä lukuun ottamatta puhelinkeskustelujen pohjalta vappujuhlatyöryhmän kynänpätkällä. Toimii homma näköjään silleenkin, kunhan joku vaan jaksaa huolehtia, että asiat tulee hoidettua. Monta asiaa on tuonkin happeningin takia moni henkilö delegoinut jollekin. Uskon kuitenkin vahvasti, että kaikki mahdollinen Rauman työväen yhteiseen vappujuhlaan liittyvä valmistelutyö on hoidettu tehokkaasti ja kohta nähdään, olinko oikeassa. Tietyt asiat pitää vain hoitaa, ehdimme tai emme.

Onpa tässä asioita pähkäillessä käynyt mielessä sellainenkin pöhkö ajatus, että pitäisköhän joskus uteliaisuuttaan hakeutua jollekin ajankäyttökurssille. Tietääkseni esimerkiksi Kiljavalla järjestetään silloin tällöin kursseja, jotka liittyvät luottamushenkilöiden jaksamiseen. Kurssihakemus on kuitenkin kerta toisensa jälkeen jäänyt lähettämättä, koska olen ajatellut, että ei tässä kaiken kiireen keskellä sellaisille ehdi osallistua. Ehkäpä tuollaiseen tarkoitukseen suunnattu pois kotoa –kurssi kuitenkin olisi monelle järjestöaktiiveille paikallaan.

Jari Mäki-Korte   

Siitä on jo 45 vuotta, kun kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King lausui historiaan piirtyneet sanat: ”I have a dream” – minulla on unelma. Historia on osoittanut, ettei Kingin unelma ollut utopistinen.   

Unelmista kun puhutaan, on aivan pakko muistuttaa mieliin SDP:n vuoden 1903 puoluekokous Forssassa. Sielläkin asetettiin kauas tulevaisuuteen suuntautuvia tavoitteita, unelmia, jotka siihen aikaan tuntuivat saavuttamattomilta. Ehdottomasti tärkeimpänä Forssan kokouksen toteutuneena tavoitteena pidän sitä, että sata vuotta sitten Suomi antoi ensimmäisenä maana maailmassa kaikille kansalaisilleen tasavertaiset vaalioikeudet. Äänioikeuden saamisen mukana on toteutunut monta muutakin vaatimusta. Tuntuu aika kummalliselta, että nyt sata vuotta myöhemmin suomalaiset varsin runsaslukuisena jättävät kovan työn kautta saavutetun äänioikeutensa käyttämättä. Kertooko tämä siitä, että ihmisillä ei enää olisi unelmia? Mielestäni ei.

Myös ammatillisella työväenliikkeellä on unelmia. Kukaan ei varmaankaan ole välttynyt huomaamasta, miten pääoma globalisaation varjolla sanelee erilaisten asioiden suuntaa. Kannattavia tehtaita lopetetaan. Tähän on saatava loppu ja keinoja kyllä löytyy, kunhan tahtoa ja unelmia riittää.  

SAK:n valtuusto käynnisti 100-vuotisjuhlakokouksessaan laajan tulevaisuushankkeen, jossa linjattiin järjestön ja työelämän tulevaisuutta. Muutoksen suunta on tiedostettu ja tavoitteet on hahmotettu tähän päivään sopiviksi. Näin vaalien alla moni kysyy, miksi SAK asettuu näyttävästi vasemmistopuolueiden edustamien arvojen kannalle. Kun huomioi, että ammatillinen työväenliike on syntynyt poliittisesta työväenliikkeestä, tässä ei ole mitään kummallista tai paheksuttavaa. Vasemmistopuolueiden perusviesti sosiaalisesti oikeudenmukaisesta Suomesta ja tasa-arvoisemmasta maailmasta sopii hyvin ammattiyhdistysliikkeen arvoihin.

Järjestönä SAK:n Rauman Paikallisjärjestö ry tukee vaaleissa kaikkia paikallisia ehdokkaita, joiden arvot istuvat yhteen SAK:laisten arvojen kanssa. Henkilökohtaisella tasolla valintani on helppo. Tunnen Jouko Aitonurmen henkilökohtaisesti ja tiedän, että hänen arvomaailmansa istuu yhteen SAK:laisten arvojen kanssa. 

Vaikkakin hyvinvointi syntyy työstä ja sivistyksestä, julkiset valtion ja kunnan tuottamat palvelut ovat palkansaajien näkökannasta edelleen se perusmalli, johon hyvinvointivaltio rakentuu. Näiden puolustaminen antaa vakuuttavan syyn käyttää ääntä tulevissa eduskuntavaaleissa. Käytetään siis ääntä ja tehdään yhdessä Suomesta reilumpi paikka myös duunarille!  

Jari Mäki-Korte

Kirjoittaja on raumalainen duunari ja  SAK:n Rauman Paikallisjärjestö ry:n sihteeri

Taas on koittanut se aika vuodesta, että myös SAK:laisissa ammattiosastoissa rustataan kasaan toimintakertomuksia edelliseltä toimintakaudelta. Kun katsoo, millaiseksi maailmanmeno ympärillämme on muuttunut, ei ole kovinkaan vaikea päätellä kertomusten pitävän sisällään ikäviä asioita: Liian monilla työpaikoilla työntekijöitä on pidetty lomautettuna ja heitä on irtisanottu vedoten tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin. Samaan aikaan työntekijöiden luottamus heidän asioitaan hoitaviin tahoihin on romahtanut.  Muun muassa tämän  takia vaalien lähestyessä on tärkeätä korostaa, että palkansaajien asemaa voidaan vahvistaa vain lainsäädännön keinoin.

Näistä asioista tavallisilla kadunkulkijoilla on tilaisuus saada informaatiota tulevan viikon lauantaina, kun SAK jalkautuu ympäri maata tilaisuuksiin, joissa kysellään: Minkä puolesta sinä äänestät? Lähde sinäkin vakuuttumaan siitä, että äänestyskehotuksen kytkeminen työntekijöiden edunvalvontaan on oikea linja - sitä pitää kaikella tavoin korostaa myös SAK:n yhteiskuntavaikuttamiskampanjassa.

Työ- ja elinkeinoministeriön tilaston mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa jo peräti 269 200 työtöntä työnhakijaa. Samaan aikaan lomautettuna oli 22 500 palkansaajaa. Herää kysymys, onko suomalaisella yhteiskunnalla todellakin varaa tällaiseen? Ei ole.

Samaisen tilaston mukaan kuluneen vuoden päättyessä oli yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä peräti 58 200. Luku osoittaa, että ongelma on rakenteellinen, eli asiaa ei voida lakaista maton alle vain vedoten pelkästään laman aiheuttamaan piikkiin. Tämäkin ongelma olisi toki korjattavissa, jos poliittisilla päättäjillä riittäisi tahtotilaa panostaa aktiiviseen työvoimapolitiikkaan. Viimeiset vuodet maata hallinneella oikeistohallituksella tällaista tahtotilaa ei ole löytynyt, mutta vaalien jälkeen muutos on mahdollinen, kunhan muistamme äänestää henkilöitä, jotka tuntevat ihmisten arkea. Profiililtaan tuollainen ehdokas on yksi joukosta, yksi meistä. Toisin ilmaistuna palkansaajamyönteisellä ehdokkaalla pitää olla kyky tehdä aitoja arjen tekoja.

Samaan aikaan, kun Suomen työttömyysaste huitelee jossain kahdeksan prosentin tietämillä, palkansaajia yritetään kyykyttää monella tapaa. Oikeistohallituksen myötävaikutuksella Elinkeinoelämän keskusliitto EK on onnistunut hivuttamaan kyykytyslinjaansa yhä syvemmälle palkansaajan taskuihin. Jos nykymeno ei vaalien jälkeen katkea, vaakakupissa tulee luultavasti painamaan monia palkansaajien asemaa entisestään heikentäviä uudistuksia ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksun verovähennysoikeudesta työehtosopimusten yleissitovuuksien poistamiseen. Ei sitä Kepun Esko Ahon aikana lanseerattua työreformia oikeasti ole minnekään haudattu, vaan sitä yritetään koko ajan kaikin tavoin ujuttaa duunarien harmiksi. Tästä osoituksena esimerkiksi Keskustan intohimot puuttua ansiosidonnaisen työttömyysturvan kytkökseen.

Siinä tulikin jo alasammuttua nykyiset päähallituspuolueet. Ihan pakko tässä yhteydessä posauttaa alas vielä Perssuomalaiset, jotka ovat vakavalla naamalla esittäneet työehtosopimusten sitovuudesta luopumista yli 60-vuotiailta. Tuolla konstilla yli 60-vuotiaat pelattaisiin käytännössä kokonaan pois työelämästä ja samalla he jäisivät ilman työehtosopimuksia heitteille. Sietää kysyä, onko tuo nyt sitä kansankielellä puhumista, jollaisen kuvan kyseinen puolue on onnistunut itsestään luomaan?  

Edellisten eduskuntavaalien alla SAK:ta moitittiin ”Öky-Lohtanderiksi” ristitystä äänestysaktiivisuuskampanjamainosta, vaikka kyseistä mainosta ei koskaan edes julkisesti esitetty. Näin jälkiviisaana mainos olisi mielestäni kuitenkin pitänyt julkaista. Öky-Lohtander taisi sittenkin oikeassa, koska juuri sellaiseltahan maailma nyt näyttää.

Nyt on tullut aika viheltää peli työelämän huonontumisen historialle poikki ja muuttaa suunta takaisin nousuun. Tämä on mahdollista valitsemalla tulevissa vaaleissa Arkadianmäelle enemmän sellaisia henkilöitä, jotka tuntevat duunarin arkea ja ovat valmiita luomaan otolliset olosuhteet kestävälle talouskasvulle. Tämä edellyttää vientivoittoisen teollisuutemme toimintaedellytyksien parantamalla ja kilpailijamaihin verrattuna tasavertaisten toimintaolosuhteiden luomista sekä investointeja. Meidän on kunnioitettava sitä tosiasiaa, että puolet valtion verotuloista tulee suoraan tai välillisesti juuri vientiteollisuudelta.

Jari Mäki-Korte

Raumalainen paperimies ja SAK:n Satakunnan aluetoimikunnan jäsen

Rakas joulupukki! Anteeksi, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut, mutta minusta on tullut jo iso poika. Sisälläni kuitenkin asuu vielä rippeet siitä vanhasta tutusta pikkupojasta, joka vielä muutama vuosi sitten ei millään malttanut odottaa, milloin porstuasta kuuluu Kop Kop Kop ja joulupukki astuu sisään lahjoinensa.

Koska minusta on tullut jo iso poika, en tänä jouluna pyydä sinulta paketteja: No… olishan ne äiteen villasukat kyllä aika kivat ja koiralle voisit tuoda sellaisen modernin karvanpoistokamman, kun en itse ole saanut aikaiseksi sellaista hankkia.

Osoitteesikin olen jo ehtinyt kadottaa mutta jos luet tämän, toivoisin sinun tänä jouluna tai viimeistään ensi kevään eduskuntavaaleissa järjestävän kuntoon muutaman asian, jotka mielestäni eivät ole aivan parhaalla mahdollisella tolalla: Nyt on nimittäin käynyt niin, että aivan liian moni ahkera työmies on joutunut vaihtamaan tutun leipähöylänsä kilometritehtaaseen ja se luonnollisesti on poikinut ison kasan muita ongelmia. Tietääkseni Suomessa on tällä hetkellä työttömänä jo yli 300 000 ihmistä ja se on kyllä liikaa.

Toivoisinkin sinun antavan poliittisille päättäjille riittävästi rohkeutta tarttua maatamme piinaavan työttömyysongelmaan: Keinoja kyllä olisi, jos vain riittävästi tahtotilaa löytyisi. Nyt kuitenkin on faktaa, että ainakaan nykyisellä hallituspohjalla asiat eivät tule korjaantumaan. Päättäjien keskuudessa on liian vähän työntekijöiden arkea ja työpaikkojen todellisuutta tuntevia ihmisiä. Tämän ovat nykyisen eduskunnan ja hallituksen toimet selvästi osoittaneet. Tähän asiaan kun tartut, niin lupaan osaltani kantaa korteni kekoon tekemällä entistäkin intensiivisemmin vaalityötä oman, aidosti palkansaajataustaisen ehdokkaani eteenpäin potkimiseksi.

Rakas joulupukki! Hallituksen myötäsukaisuus on kannustanut Elinkeinoelämän keskusliittoa EK:ta esittämään yhä härskimpiä vaatimuksia. Kyseinen järjestö on viime viikkoina ehdotellut muun muassa työntekijöiden lomien lyhentämistä ja lakko-oikeuden rajoittamista. Samalla järjestö on osoittanut uskomatonta piittaamattomuutta harmaan talouden kuriin saattamisessa torjumalla ay-liikkeen esitykset tilaajavastuulain laajentamiseksi ja tämä on aiheuttanut tarpeetonta vastakkainasettelua rehellisesti ja keinottelemalla palkattujen työntekijöiden välille. Muitakin hyviä ja helposti käytettäviä keinoja kyllä riittää, mutta en nyt tässä yhteydessä ala niitä enempää luettelemaan. Riittää, kun järjestät niin, että demarit ovat suurimpana puolueena mukana seuraavassa hallituksessa, niin keinot otetaan käyttöön ja tämäkin ongelma varmasti poistuu.

Riittävästi terveyttäkin kyllä voisit meille vielä työelämässä oleville järjestää, että jaksamme painaa hommia, kun meitä on nykyään niin vähän. Työssä jaksamiseen tosin liittyy monia muitakin helposti toteutettavissa olevia keinoja, mutta näissäkin asioissa yritykset ja työpaikat on saatava aidosti mukaan talkoisiin. Jos halutaan, että työntekijät jaksavat töissä pidempään, on yritysten ensinnäkin lopetettava pelkkään lyhytnäköiseen tuloksen tavoitteluun perustuvat turhat irtisanomiset ja otettava käyttöön työntekijöiden hyvinvointiin ja osaamiseen tähtäävät panostukset. Pelkkä mekaaninen eläkeiän nostaminen ei ole varteenotettava keino työurien pidentämisessä.

Tuossa joskus muutama vuosi sitten satuin sattumalta näkemään sinut, rakas joulupukki, myös Brasiliassa ja minulle tuli hyvä mieli, kun näin sinun jakavan nameja siellä jossain Rion suurimman Fafelan läheisyydessä myös pienille köyhille laitapuolen kulkijoille. Minun pakettini voitkin tänä jouluna jättää tuomatta, mutta annathan vaihtoehtoisesti vaikkapa lehmän jollekin köyhälle perheelle jossain Afrikan sarvessa tai vaikkapa muutaman riisisäkin johonkin isompaan kampukseen. Joulupuuroani syödessä lupaan sitten laittaa kädet ristiin ja kiittää sinua kyseisestä teosta.

Koska sinulla, rakas joulupukki, on tietääkseni edelleen hyvät ja toimivat suhteet myös ison pomon isoon pomoon aina tuonne lähes 2011 vuoden taa, toivoisin sinun järjestävän niin, että maailma edes pienin askelin muuttuisi tasavertaisemmaksi paikaksi elää ihan kaikille maailman ihmisille. Voisit muun muassa pyytää isoa pomoa järjestämään riittävästi raikasta juomavettä kaikille synnyinmaasta riippumatta ja ainakin lopettamaan tarpeeton sotiminen vedestä.

Neuvo myös meitä parempiosaisia haaskaamisen vaaroista, ettemme ainakaan tietämättömyyttämme turmele elämän jatkumiselle elintärkeitä ekosysteemejä. Ongelmat kyllä ovat kaikkien tiedossa, mutta silti esimerkiksi liian monet valtiot jättävät ihan sujuvasti ratifioimatta maailmanlaajuisia sopimuksia, joilla tuhoaminen voitaisiin pysäyttää.

Jari Mäki-Korte

Kuluneella viikolla postilaatikkoon kolahti Kokoomuksen vaalilehti, jossa Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen toteaa tulevissa vaaleissa kohtaavan vastuunkantajat ja populistit: Kehtaako Katainen todellakin väittää, että Kokoomus olisi hoitanut maan asioita vastuullisesti?

Kataisen mukaan Suomen hyvinvoinnin tulevaisuus kiteytyy kykyyn luoda uusia työpaikkoja. Meneillään olevalla porvarivetoisella vaalikaudella Suomeen on kuitenkin syntynyt työttömyyttä enemmän, kuin aikoihin. Kun maassa on 300 000 työtöntä, on pöyristyttävää, että Katainen kehtaa edes puhua vastuullisuudesta, kestävyydestä ja kannustavuudesta. Oliko esimerkiksi rahan syytäminen Kreikan tukipakettiin vastuullista, kun siihen ei liittynyt minkäänlaisia vaatimuksia rakenteellisista uudistuksista ja vastuunkannosta pankeille?

Kyseisessä vaalilehdessä Kokoomuksen Jyrki-Boy populisoi Kokoomuksen toimineen koko historiansa suomalaisen työn puolesta vahvemmin, kuin mikään muu puolue Suomessa. Jos näin olisi, miten sitten voi olla mahdollista, että porvarihallitus on vasta nyttemmin vähin äänin joutunut toteuttamaan edes pienessä mittakaavassa asioita, joita se vielä muutama kuukausi sitten suureen ääneen vastusti. Hallitukselle lienee kiusallista tunnustaa todellisen vastuunkantajan SDP:n olleen oikeassa esimerkiksi vaatiessaan työllisyysmäärärahojen tuntuvaa nostamista.

On myös syytä kyseenalaistaa, miten Kokoomuksen masinoima energiavero voidaan nähdä vastuulliseksi? Jälleen kerran porvariston tekemien uudistusten maksumieheksi ovat joutumassa tavalliset suomalaiset palkansaajat, kun verolla käytännössä kompensoidaan työnantajien kelamaksun poistaminen, joka sekin oli porvarihallituksen masinoima uudistus. Samalla porvarihallituksen ideoima energiavero heikentää merkittävästi energiaintensiivisen vientiteollisuutemme kilpailuedellytyksiä. Esimerkiksi pelkästään Rauman paperitehtaalle kyseisen energiaveron vuotuinen hintalappu on noin 10 000 000 euroa.

Kyseisessä vaalilehdessä Katainen populistisesti rummuttaa myös sen puolesta, että seuraavalla hallituskaudella kaikkien on osallistuttava lamatalkoisiin. Jos näin todella on, miksi sitten odottaa vaaleihin saakka, ennen kuin pääomien  ja suurituloisten verotusta kiristetään?

Myös Suomen valtionvelka on kuluvalla hallituskaudella noussut uusiin ennätyslukemiin ja samaan aikaan hallitus ummistaa silmänsä harmaalle taloudelle. Porvarihallitus muun muassa on lopettanut poliisin harmaantalouden torjuntayksikön ja on lopettamassa työvoiman tarveharkintaa, joka antaa ulkomaisille yrityksille ylivertaiset mahdollisuudet harjoittaa liiketoimintaa Suomessa.

Viime aikaiset merkit viittaavat vahvasti siihen, että usein ulkomailla toimivat yritykset aiheuttavat vuositasolla Suomelle miljoonien eurojen veromenetykset ja samalla luodaan tarpeetonta vastakkainasettelua suomalaisten ja ulkomaalaisten työntekijöiden välille. Tällaistako on Kokoomuksen toimiminen suomalaisen työn puolesta.

En myöskään voi käsittää, miten on mahdollista, että ulkomaalainen yritys voi toimia Suomessa kuusi kuukautta, ennen kuin heitä edes yritetään verottaa Suomessa.  

Jostain sentään olen Kataisen kanssa samaakin mieltä: Katainenkin nimittäin myöntää, että seuraavissa vaaleissa fiksut suomalaiset antavat tukensa vastuulliselle politiikalle. Kataisen kanssa eri mieltä sen sijaan olen siitä, ketkä tuota vastuullista politiikkaa tekevät.

Jari Mäki-Korte